Toipilasaikaa...,

Kesä on rauhottumisen ja palautumisen aikaa talvikauden kiivaasta työrytmistä. Kesäaikana Suomi pysähtyy - silloin tehdään työelämässäkin normaaleista toiminnoista ainoastaan se pakollinen. Lomalla ihmiset rentoutuvat kuka matkaillen, kuka mökillä touhuten tai vaikka metsätöitä tehden. On vanha sanonta, että " Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhan hoito ja sekään ei ole niin kovin tärkeää! " Sopii oikein hyvin suomalaisen kesään.

Itse vietän kesääni toipilaana, sillä juhannuksen alla kävin käsileikkauksessa ja nyt kuntoutan kättäni, jotta saan sen elokuuksi toimintakuntoon, kun aloitan työt. Kesälomastani ehdin pitää ainoastaan viikon ja kuluvan talven aikana suurimman osan lomastani taidankin viettää talvisaikaan, kun muut ovat työn touhussa. Toivottavasti jaksan täyspainoisesti aloittaa työnteon, sillä toipilasaika ei tosiaankaan tunnu olevan kesälomaa. Vaikka käden kuntouttaminen on mielestäni sujunut oikein hyvin, en kuitenkaan voi sillä tehdä sitä kaikkea mitä terveellä kädellä olisin tehnyt.

Yksin ei minun ole kuitenkaan tarvinnut olla, vaan olen saanut nauttia sukulaisteni seurasta. Jopa lähes satavuotias äitini vietti päivän kodissani. Istuimme ulkona terassilla ja nautimme kylmää juotavaa ja keskustelimme nykyajan maailman menosta. Iäkäs äitini on täysin ajan hermolla ja seuraa politiikkaan pitkällä elämänkokemuksella. Äidillä on muistikuvia elämästä tsaarinvallan ajalta - olihan hän viisivuotias, kun Suomi itsenäistyi. Se, että hän ymmärätää kannettavien, kännyköiden ja digiboxien maailmaa, osoittaa, että hänellä on sopeutumiskykyä ja aitoa tervettä kiinnostusta omaan elinympäristöönsä. Hänen mielipiteitään on pakko arvostaa. Äidin osuvia kannanottoja maailmanpolitiikasta kuvaavat mm. hänen antamansa lempinimet maailman politiikan johtohahmoille. Obamasta hän on tehnyt "Upanan" (meilläpäin tarkoittaa söpöä ja mukavaa) ja Berlusconista "Peruskonnan" - aika kuvaavat nimet.

Oikein hyvää kesän jatkoa kaikille ystäville ja blogini lukijoille!

Työelämää...

Hallituksen ja pääministerin esiintulo eläkeiän nostamisessa ihmetyttää. Ymmärrän pääministerin huolen tulevaisuuden työn tekijöiden määrästä. Äkkiä ajatellen voisi tuntua järkevältä, että eläkeikää nostamlla asia hoituu - mutta niin asia ei taida käytännössä kuitenkaan toimia. Tällä hetkellä tavallisella suomalaisella on mahdollisuus jäädä eläkkeelle 63 vuotiaana, jos tyytyy pienempään euromääräiseen eläkkeeseen, 65 vuotiaana saa normaalin eläkkeen ja sen jälkeen 68:aan ikävuoteen ansioista maksetaan superkarttumaa, joka 4,5% ansiotuloista.

Pääministeri ei liene vaivautunut selvittämään, että moni suomalainen ei jaksa tällä hetkellä edes tuohon 63:een vuoteen, vaan jää sairaseläkkeelle tai putkeen jo aikaisemmin. Tärkeämpää kuin eläkeiän nostaminen on nostaa suomalaisten todellista eläkkeellejäämisikää, sillä suomalaiset jaksavat työelämässä keskimäärin kuusikymppisiksi. Jostain syystä työnantajat eivät ole suosiollisia vanhemmille työntekijöille, vaan heidät poistetaan ensimmäisenä työmarkkinoilta tai työnnetään putkeen. Työntekijöinä he ovat työnantajalle edullisempia kuin nuoret työntekijät. Yli viisikymppinen (53v) maksaa itse omista työeläkevakuutusmaksuistaan suuremman osan kuin nuoret työntekijät. Yleensä he myös sitoutuvat työpaikkaan paremmin kuin nuoret.
Työhyvinvointia (työajat, -tehtävät ja henkinen ja fyysinen kunto) tulee kehittää siten, että työntekijät jaksaisivat työelämässä pitempään. Työnteon pitää olla mielekästä ja sen tekemisestä pitää tehdä myös taloudellisesti kannattavaa, jotta työntekijät mielellään ja vapaaehtoisesti jatkavat työuraansa. Lisäksi työnantajien näkökulmasta työntekijän pitäminen työelämässä tulee olla kannattavampaa kuin työsuhteen lopettaminen. Suomessa on helppoa ilman sanktioita lopettaa jopa kannattavia yrityksiä/tehtaita - tällainen tulisi estää lainsäädännöllä.
Pääministerillekin tiedoksi, että en ole vielä tavannut suomalaista, jonka työn tulos ja tehokkuus pakottamalla olisi parantanut. Käskemisestä ei "työhullut" suomalaiset tykkää, vaan panee periaatteesta hanttiin.

Väärennetyt kutsut

Ennen itsenäisyyspäivää puhututtivat presidentin linnan juhlien väärennetyt kutsut. Meidän perheessä itsenäisyyspäivänä juhlitaan Suomen itsenäisyyden lisäksi mieheni syntymäpäiviä. Kun luimme lehdistä väärennetyistä itsenäisyyspäivän juhlien kutsuista, heräsi mieheni mielessä idea, että me voisimme lähettää ihan rehellisesti ja avoimesti väärennettyjä kutsuja itsenäisyyspäivän viettoon meillä. Kutsu oli muotoa "Väärennetty kutsu itsenäisyyspäivän viettoon...". Ja eikun tuumasta toimeen. Tein nipun kutsuja ja mieheni laittoi ne postiin. Suurin osa kutsun saaneista ilmoitti, että jos kutsu on oikea kutsu, heille sopii tulla. Tottakai kutsu oli oikea kutsu, vaikka olikin väärennetty kutsu?! Itsenäisyyspäivän aamuna nousimme ajoissa ylös ja aloitimme ruuanlaiton. Mieheni kehui kuorineensta 60 perunaa ja paistaneensa saman määrän lihapullia. Itse keskityin kastikkeen tekoon. Ensimmäiset vieraat saapuivat puolen päivän aikaan ja toivat mukanansa punajuurisalaattia ja pasta-fetajuustosalaattia. (Varmistivat näin, että saavat varmasti ainakin jotain hyvää syötävää). Iltapäivän aikana tulivat pojat ja perhe, ystäviä kirkolta ja vielä tyttären perhe Figon kanssa. Yhdessa katsotiin mäkihypyt ja itsenäisyyspäivän vastaanottoa televisiosta. Keskusteluissa parannettiin maailmaa ja arvosteltiin mäkihyppääjät, linnan vieraiden pukeutuminen ja kaikki mahdollinen siltä väliltä. Tyttärenpoika halusi vielä jäädä mummolaan yöksi ja mikäpä siinä, hyvähän se on, että mummola on vielä mukava vaihtoehto viikonlopun viettoa varten. Paras kiitos oli kuitenkin se, että mieheni nukkumaan mennessä kuiskasi, että hänellä on ollut ihana syntymäpäivä. Mielessäni läikähti lämpimästi, mutta sanoin, että miten niin meillähän on juhlittu itsenäisyyspäivää ja sitäkin väärennetyillä kutsuilla :=), ;-)...

Kunnanvirastolla kuultua...

Tänään olin kuuntelemassa kunnanvirastolla Kalevan vaalikeskustelua. Haukiputaan kuumia keskustelunaiheita oli ihan selkeästi kuntaliitos - liittyäkö Ouluun vai jatkaako itsenäisenä kuntana? Itseltäni ovat kuntalaiset kyselleet mielipidettäni kuntaliitoksesta ja olen ilmoittanut, että suhtaudun asiaan myönteisesti. Haluan kuitenkin tietää selvityksen tosiasiat ennenkuin teen oman päätökseni. Vielä on mm. perusturvan selvitystyö saamatta. Kolme selvitystä on jo julkaistu, joista kaksi puoltaa kuntaliitosta ja yksi on sitä mieltä, että ei ole merkitystä säilymmekö itsenäisenä kuntana vai liitymmekö Ouluun.

Keskusteluissa kuntaliitoksen vastustus on perustunut siihen, että halutaan säilyä haukiputaalaisena. Itse olen sitä mieltä, että haukiputaalaisuus ei katoa kuntaliitoksen myötä. Haukiputaalla on kyläyhteisöllisyys ehkä vahvempaakin kuin kuntalaisuus, ollaanhan täällä "marttilaisia", "kellolaisia" ja "asemakyläläisiä". Tällainen yhteisöllisyys ei ole pätkääkään riippuvainen kuntaliitoksesta - ehkä paremminkin niin, että kuntaliitos sitä entisestään vahvistaisi. Tällaisella kylätoiminnalla voidaan ylläpitää paikallista demokratiaa ja kehittää yhteistuumin kylien toimintoja ja kuunnella herkällä korvalla asukkaiden tarpeita.

Haukiptaalaisuuden säilyttämistä tärkeämpää on varmistaa, että palvelut säilyvät tasokkaina, lähellä kuntalaisia. Kouluverkon säilyminen on todennäköistä, sillä Haukiputaalle tulee koko ajan uusia koululaisia -onhan Haukipudas muuttovoittokunta. Näin ollen kouluja ei ole tarpeen lakkauttaa.

Tällä hetkellä Haukiputaan kunnalla on vaikeuksia mielenterveystyön ja sosiaalitoimen palvelujen järjestämisessä. Sosiaaliset ongelmat tuovat usein mukanaan myös mielenterveysongelmia, joiden hoidon viivästyminen jatkaa hoitoaikoja ja ne on mahdollisesti tehtävä erikoissairaanhoidossa, jossa hoito on huomattavasti kalliinpaa kuin omassa terveyskeskuksessa. Ennakoivaan hoitoon on siis panostettava - sekä mielenterveys että fyysisen hoidon puolella. Huolestuttaa, että palveuista joudutaan tinkimään rahanpuutteen vuoksi. Ylikiimingin ja Oulun liitymisen yhteydessä Ylikiiminki on päässyt joidenkin erityispalveluiden piiriin, joita sillä ei itsenäisenä kuntana ollut mahdollista tarjota. Kuntaliitoksen myötä jotain kuorrutustakin hyvän päälle siis voisi olla tarjolla.

Seutuliikenteen kehittäminen varmasti helpottuu, jos kuntaraja katoaa. Voi, kun päästäis hyödyntämään Haukiputaan alueella myös rautatiestä.

Onhan sitten vielä tuo veroäyri - nyt meillä veroäyri on 1,75 äyriä enemmän kuin Oulussa. Oulu on vakavarainen kunta. On selvitetty, että tällä hetkellä Oulun kaupunki voisi pudottaa veroäyrinsä viiteentoista heikentämättä nykyisiä palvelujaan. Tämän hetkinen taloustilanne ei kuitenkaan liene selvityksessä huomioitu, mutta vaikuttaahan se meilläkin.
Selvää on , että kaikki liitokseen liittyvät asiat eivät voi olla pelkkää parannusta. Onhan yksityiselämän liitoissakin tapana, että yhdessä asiassa annetaan periksi, jotta toisessa se saadaan pitää. Onko se sitten sitä Maria Jotunin mukaista avioliiton kaupankäyntiä. Ei ole päätöksenteko helppoa. Ollakko oululainen vai ollakko olematta!

Talkoohenkeä

Iltapäivällä töiden jälkeen istuimme työpaikalla pöydän ääreen ja postitimme ammattiosaston jäsenkirjeitä. Olimme suunnitelleet ensin kirjeen sisällön (puolitoista A4 arkkia). Viime viikon loppupuolella tulostimme osoitetarrat ja liimasimme ne kirjkuoriin. Maanantai oli sovittu sisällön kuorittamiseen. Aloitimme urakan kolmen aikaan iltapäivällä ja päätökseen työ tuli tehtyä vartin yli viisi. Oli hienoa katsoa noin tuhannen kirjeen nippua, joka jäi vielä odottamaan postitusta. Kättemme kautta kulkeneet kirjekuoret oliva pulskistuneet niin, että yhdestä laatikollisesta kirjeitä oli tullut neljä laatikollista kirjeitä. Meillä oli oooikein mukavaa. Keskustelimme kaiken mahdollisen ja mahdottomankin hommia paiskiessamme. Ihmettelimme samalla miksi talkootehtäviin on nykyään niin vaikeaa saada porukkaa. Talkoissa saa yleensä tehdä ihan erilaisia juttuja kuin se mitä normaalisti työkseen tekee. Tällainen yhdessä tekeminen on tosi rentouttavaa ja mukavaa - näyttää se aikakin aina löytyvän, kun vain sen haluaa järjestää.

Keskustelua...

Eilen pidimme neljä tuntia vaalitelttaa Haukiputaan uuden K-kaupan, Revontorin vieressä ( http://www.haukiputaandemarit.fi/20 ). Sää ei meitä oikein suosinut, mutta ei kokoaikaa satanutkaan. Lämpöä antoivat monet asiasisältöiset keskustelut kuntalaisten kanssa makkaransyönnin ja kahvittelun lomassa. Keskustelut koskivat omaishoitoa, pitkäaikaistyöttömien työllistämistä, vanhusten hoitoonpääsyä ja muita ongelmia vanhusten jokapäiväisessä elämässä. Kävimme läpi kevyenliikenteen lisäämistarvetta ja erilaisten harrastuspaikkojen lisäämistä. Toivottavasti voin edes osin vaikuttaa, että joistakin näistä unelmista tulee totta.

Sukkulointia

Syksy on tullut. Illat pimenevät ja sade kastelee paikat, joten tuntuu vieläkin pimeämmältä. Jokelantiellä juostaan, hölkätään, kävellään, pyöräillään ja autoillaan aamusta iltaan. Lapset pyöräilevät kouluun, nuoret perheet käyvät kävelyllä lastenvaunujen kanssa, pieniä ja suuria koiria ulkoilutetaan. Tiellä lenkkeillään, rullaluistellaan ja hiihdetään rullasuksilla. Kaikki tämä sukkulointi tapahtuu autojen kanssa samassa kulkuväylässä.
Kirkolta maantiesillalle saakka on onneksi valot - loppupätkälle ei ole edes valoja. Tiellä on totuttu ajamaan lujaa, sillä joku vuosi sitten nopeusrajoitus oli jopa 80 km tunnissa. Nyt se on valaistulla tieosuudella 50 ja valaisemattomalla 60 kilometriä tunnissa. Kukaan ei aja sallitua nopeutta, vaan tiellä ajetaan reilusti ylinopeutta.
On mukaavaa, kun alueelle muuttaa uusia perheitä. Ei kuitenkaa ole mukavaa, että liikenteen lisääntyessä turavallisuus vähenee samassa suhteessa. Talvi vain pahentaa ongelmaa. Tie on liukas ja kapea - piennarta ei ole lainkaan. Jokelantie tarvitsee vierelleen kevynliikenteen väylän. Samat ongelmat on ollut nähtävissä Kellossa Asematiellä jjo vuosikymmenten ajan. Mahtaako asiat olla Virpiniemen tiellä yhtään paremmin? On reilua, että saamme jokaiselle turvallisen kotimatkan tulimmepa sitten päiväkodista, koulusta, töistä tai harrastuksista.